• Evianna Sipilä

Minä olen.

Tässä kuvassa olen minä ja mun ensirakkauteni, joka määritteli liiaksi sitä kuka olin, jonka takia siitä piti erota. Olen heittänyt sen monta kertaa ulos kodistani, mutta ilman sitä kotikaan ei tunnu ihan omalta. Kyllä – mun suhde koripalloon on niin absurdi, että sille voi vähän nauraa! Sanotaan, että persoonallisuus kehittyy 25-vuotiaaksi saakka ja tällä hetkellä koen kiitollisuutta, että oon saanut kasvaa nämä melko kriittiset viisi vuotta tästä lajista hieman etäämmällä. Ilman tällaisen uuden suunnan ottamista tuntemattomaan, jonka tein joitain vuosia sitten, olisin tuskin tiedostanut, kuka olen ja ettei ihmisarvoa voi mitata. Sanon tämän pelkästään omiin kokemuksiin viitaten ja varmaan jossakin nykyihmistä puhuttelevassa raamatunkännöksessä tietyt asiat voisi ehkä kiteyttää jotenkin näin: “älkää antako minkään, mitä teette määritellä omaa arvoanne”, tämänkaltainen oivallus on ollut mulle pitkän tien tulos (joka jossain määrin jatkuu edelleen). Parempihan se on, että sille voi nyt jo nauraa, mutta joskus on täytynyt antaa itselle lupa myöskin itkeä.



Kun sanoo olevansa tarinankertoja niin täytynee omaakin tarinaa raottaa ainakin vähän. Vahvin sysäys tähän tuli isosiskoltani, jonka pyysin arvioimaan nettisivuni. Ne eivät hänen mielestään kertoneet tarpeeksi mun omasta persoonasta. Vaikkei koripallolla olekaan mitään tekemistä kenenkään ihmisen arvon määrittelyn kanssa, kuitenkin jotain jää kertomatta, jos ei kerro mistä tietyt piirteet on itseensä saanut. Luullakseni koristaustani näkyy erityisesti päämäärätietoisessa asenteessa ja yhteisöllisyyden merkityksessä itselleni. Ja olenhan sentään käyttänyt oranssia väriä yhtenä itseni ilmaisukeinona, joka tulee Thomas Eriksonin kirtiikkiäkin saaneesta Idiootit ympärilläni persoonallisuustyyppien värimääritelmistä. Eriksonin menetelmässä ei varsinaisesti käytetty oranssia minkään persoonaliisuustyypin kuvaamiseen, mutta minä tunnistan itseni tyypistä, joka on ensisijaisesti keltainen (kekseliäs, puhelias, optimisti), mutta jossa on myös hieman punaista (etenevä, omapäinen, yrittäjä), joita yhdistämällä saadaan oranssi väri. Tällä persoonalla luulisi pärjäävän urheilumaailmassa kohtalaisen hyvin (vaikka pelitilanteissa saatoin joskus olla myös pelkästään kirkkaanpunainen).



Pelkkä harrastus?

Minut mykistää, kun näen jonkun tekevän jotain asiaa “helpon näköisesti”. Oli kyseessä sitten step-tanssi tai pianonsoitto, kun kova harjoittelu ja sisäsyntyinen motivaatio näyttäytyvät ulkoisena erinomaisuutena siinä on jotain jumalaista. Nämä tilanteet ovat muistuttaneet minua siitä, miksi kannattaa harrastaa jotakin näennäisesti turhaa. Kun jonkin asian osaa sujuvasti voi antaa itselleen tunnustusta, kun hallitsee jonkin asian äärimmäisen hyvin. Se voi auttaa myös rentoutumaan ja palauttaa itsensä läsnäolevaan hetkeen (siihen mahdollisuuteen, jossa kaikki erinomaiset suoritukset tapahtuvat). Joskus tulee mietittyä, että kunpa olisin tajunnut, ettei harrastus ole sitä varten, että siinä voittaa tai on paras. Se on itseään varten, jotta voisi iloita enemmän siitä kuka on ja mihin pystyy. Se on ajatusten, ideoitten ja tunteiden muuttamista ääriviivoiksi, liikkeeksi tai ääneksi, joka tuo monessa mielessä helpotuksen ihmisenä olemisen haasteisiin (jota voisivat olla esimerkiksi stressi tai kyvyttömyys käsitellä tiettyjä tunteita). Mutta mitään on turha jäädä jossittelemaan. En usko, että olisin päässyt mitään muuta reittiä tähän, missä olen nyt kuin juuri tätä draaman kaarta pitkin. Parhaimmillaan se mitä sanon nyt voi oivalluttaa ehkä jotakuta toista. Se riittää minulle saadessani kokea siitä merkityksellisyyttä.


Mutta, mitä me ihmiset teemme, kun koronapandemia on saatu kuriin? No tietenkin palataan niiden asioiden pariin, joita saimme tehdä ennen tai sitten alamme tekemään niitä jo nyt. Tasapainon kokemus elämästä ei ole jossakin tulevaisuudessa. Monen onnelliseksi tekevän asian voi elää uudestaan keskustelemalla ja muistelemalla. Ja mikä estää meitä olemasta juuri nyt läsnä itsellemme, omille tarpeillemme ja taidoillemme, vaikka emme pääsisikään jakamaan sitä joukkueemme kanssa? Se, mikä on mahdollista nyt kannattaa ottaa vakavasti.



“Elää sinun pitää ja tajuta se, että sinä elät.”

Frans Eemil Sillanpää