Unelma maisteriopinnoista toteutui – Ruotsin brändikylpy odottaa!
Muutama viikko sitten sain iloisen uutisen, jota on pitänyt hetki sulatella. Oli aamupäivä, kun kirjauduin Ruotsin korkeakoulujärjestelmään ja omaan hakemukseeni, jossa luki vihreä teksti "ADMITTED". Minut on hyväksytty opiskelemaan Lundin yliopistoon International Marketing and Brand Management vuoden mittaiseen maisteriohjelmaan!

Kuva: Anna Salmisalo
En oikeasti osannut arvata, että lähitulevaisuuteeni tulisi kerta heitolla näin paljon selkeyttä ja samalla muutoksen tuomaa kihelmöivää jännitystä. Koen valtavaa kiitollisuutta perhettä, ystäviä, opettajia ja valmentajia kohtaan, jotka ovat rohkaisseet ja auttaneet minua eri vaiheissa kohti tähän vaiheeseen pääsyä. Itseäni voin kiittää rohkeudesta tehdä ajoin vaikeitakin valintoja mennäkseni tätä tavoitetta kohti.
enemmän pro kuin akateeminen
Oma taustani opiskelijana TAMKin yrittäjyyden ja tiimijohtamisen linjalta Proakatemialta on hyvin käytännönläheinen. Kun pääsin 61 opintopisteen turvin ensimmäisen vuoden haasteista pääkampuksella siirtymään Finlaysoninkujalle, joka sijaitsee Tampereella Finlaysonin vanhalla tehdasalueella, tuntui kuin olisin tullut kotiin. Proakatemialla opiskellaan tiimioppimismallilla, joka on antanut minulle uskoa omiin kykyihini erilaisten kokemusten kautta eivätkä epäonnistumisetkaan pantanneet opintopisteitä. Proakatemia myös mahdollisti sen, että voin opintojeni aikana osallistua mielin määrin erilaisiin kansainvälisiin projekteihin.
Viimeisenä vuotena sain opinnäytetyölleni ohjaajan, joka piti huolen että pysyn tavoitteessani päästäkseni kiitettävällä arvosanalla jatkamaan opintojani halutessani vaikka maisterivaiheeseen asti. Ja tässä sitä nyt ollaan. Olen päässyt kokonaisen tiimin ansiosta erilaisia persoonia, huippuosaajia sekä koulumaailman ulkopuolisia tukijoita, opiskelemaan Lundiin kansainvälistä markkinointia ja brändijohtamista, josta olen aina haaveillut.
Jos sinua kiinnostaa, mistä koulutusohjelmasta on kyse, voit käydä vilkaisemassa lisää täältä: Master's Program in International Marketing and Brand Management
Tietenkin koko maisterivaihe on vielä edessäpäin ja vasta sitten kun valmistuminen todella tapahtuu voi laittaa ison sulan hattuun. Voit olla, että tulen kirjoittamaan Ruotsista blogitekstejä, joissa on hieman eri äänensävy, sillä yksikään opinto-ohjelmaan liittyvä perehdytys, joihin olen jo osallistunut ei viittaa siihen, että matka tulisi olemaan helppo.
Motivaatiota minulla tietenkin on. Tähän asti käydyt koulut ja yrittäjyys ovat täsmentäneet mielenkiinnonkohteeni: yritysidentiteetin ja brändin kehittäminen sekä liiketoiminnan vastuullisuus. Kun valmistun ohjelmasta, olen varmasti asiantuntevampi, miten brändiä johdetaan vastuullisesti ja kehitetään kansainvälisille markkinoille.

Kuva: Anna Salmisalo
Kirjoitin motivaatiostani ja työmoraalistani hakukirjeeseen näin:
“Having a goal on an international scale requires strong engagement and ability to work in a target-oriented manner, which I prefer to describe as sisu, being a Finnish person.”
Ken tietää, ehkä vakuutin valitsijat suomalaisella sisulla. ;-)
Aurinkoista kevättä ja hauskaa vappua!
Rakkain terkuin,
Evianna